Kirjoituksia


4.12.2018

Jouko Piho:


Jako kahteen

Pian maailman ihmiset jakaantuvat kahteen ryhmään.

Kyse ei ole rikkaista ja köyhistä.

Eikä kyse ole globalisteista ja nationalisteista.

Eikä myöskään liberaaleista ja konservatiiveista.

Eikä edes kristityistä ja ei-kristityistä.

Jako menee näin: suurin osa maailman ihmisistä tulee seuraamaan tulevaa diktatuurista maailmanjohtajaa Antikristusta ja pieni osa ihmisistä ei seuraa häntä, vaan pysyy uskollisena oikealle Kristukselle Jeesus Nasaretilaiselle. Osa kristityistäkin menee halpaan ja alkaa innokkaasti kannattaa uutta karismaattista supertähteä pitäen häntä tosissaan maailman pelastajana.

Lähes kaikki Suomen poliittiset puolueet kannattavat sellaista politiikkaa, joka johtaa Uuden maailmanjärjestyksen mukaisen yhden maailmanhallituksen syntyyn. Sen lisäksi syntyy yksi maailmantalous, yksi valuutta ja yksi maailmanuskonto.

Kaiken johdossa on antikristillinen ja demoninen johtaja, joka tulee vimmatusti vainoamaan aitoja uskovia, mutta hyväksyy joukkoonsa nimikristityt, jotka ovat valmiit ottamaan hänen pedonmerkkinsä ja kumartamaan häntä.

Suomessa tarvitaan politiikan suunnan muutos, jotta tältä tuhoon vievältä tieltä käännytään pois. Tällainen täyskäännös on tulossa.

Muutos vaatii ensiksi sitä, että Suomi eroaa eurosta ja EU:sta eikä liity Natoon. Sen jälkeen Suomen on syytä erota myös globalismia edistävästä ja kansallisvaltioiden vastaisesta YK:sta.

Jossain vaiheessa Suomi tulee eroamaan EU:sta eikä sen jälkeen liity koskaan tulevaan Antikristuksen johtamaan Maailman imperiumiin. Suomi tulee olemaan yksi harvoja maita, ellei ainoa, jossa Antikristuksella ei tule olemaan valtaa, joten Suomessa ei esim. järjestetä kaikkien ihmisten pakkosirutuksia eikä maailmanjohtajan pakkokumartamisia.

Jos kannatat esiin tuomiani ajatuksia, pyydän sinua antamaan tukesi uudelle kristilliselle ja isänmaalliselle puoluehankkeelle Siniristin Liitolle täyttämällä vaadittavan kannattajakortin. Tulostettava kortti löytyy seuraavasta linkistä: https://vaalit.fi/…/14806…/A6L-kokoinen+kannattajakortti.pdf . Täytetyt kortit voi lähettää osoitteeseen Jouko Piho Valkolammentie 26 c F 47 07910 Valko. Jos sinulla ei ole tulostusmahdollisuutta, voin postittaa sinulle kortin tai kortteja, kun ilmoitat minulle osoitteesi.

Meidän on saatava eduskuntaan kristillisiä ja kansallismielisiä voimia, jotka voivat pysäyttää Suomen matkan kohti diktatuurista poliisivaltiota.